Oma riparini - riparilaisen päiväkirja

Jokainen rippikoulu on suunniteltu rippikouluryhmälle yksilöllisesti. Rippikoulu käydään kerran elämässä ja se on koko rippikouluryhmälle ainutkertainen. Ida Keskinen kävi Henrikin seurakunnan rippikoulun 2006. Tässä hänen ajatuksia rippikoulun käymisestä.

* * *

Rippikoulun etukäteistunnit alkoivat marraskuussa ja ne pidettiin Henrikinkirkon alakerrassa. Siellä kerrottiin miksi rippikoulu ja rippileiri kannattaa käydä. Siellä myös esittelimme itsemme ja yritimme tutustua toisiimme. Pian saimme myös rippikoulupassit täytettäviksi. Niihin tarvittiin seitsemän merkintää, viisi kirkossakäyntiä, lähetyssafari jossa kerrottiin lähetystyöstä ja vapaaehtoistyöstä. Saimme myös tilaisuuden käydä Putossa nuortenillassa, sieltä jäi hyvä mieli. Putossa voi pelata biljardia, pingistä, korttia, pleikkaria, erilaisia lautapelejä ja laulaa karaokea, vaikka laulunääni ei olisi huipussaan niin kukaan siellä ei välitä, vaan se yhteishenki siellä on tärkeintä. Saat vapaasti olla oma itsesi, kukaan ei lähde arvostelemaan. Kun etukäteistunnit loppuivat niin kesän lopulla odotti leiri, ja passit piti tuoda viimeistään leirille täytettyinä. Leirille kannattaa lähteä positiivisella ja avoimella mielellä, siten siitä saa eniten irti. Tottakai myös pieni jännitys kuuluu kuvaan.

Leirillä herätään aikaisin joka aamu, mutta siihen rytmiin tottuu nopeasti. Aamupalan jälkeen on oppitunteja, useimmiten ne olivat mielenkiintoisia, kannattaa vain pitää korvat ja silmät auki ja ottaa kaikki opit vastaan. Joillakin tunneilla oppilaat pistettiin pohtimaan vaikeitakin kysymyksiä, mutta mielestäni se on hyvä asia, koska siinä oppii itsestään ja aina kannatti sanoa oma rehellinen mielipiteensä. Meidän leirillä oli myös joka päivä pieni jumalanpalvelus jonka leiriläiset ja isoset suunnittelivat. Suunnittelu oli haastavaa ja samalla palkitsevaa. Raamattupiiri pidettiin joka iltapäivä ja oman ryhmän isonen piti sen.

Siellä luettiin muutama kohta raamatusta ja sen jälkeen keskusteltiin mitä mikäkin kohta tarkoitti. Mielestäni raamattupiiristä sai paljon tietoa. Alussa siellä voi olla hiukan hiljaista ja se voi tuntua pitkästyttävältä, mutta päivä päivältä se alkoi tuntua yhä kivemmalta. Viimeinen raamis oli mieleenpainuvin ja sen jälkeen oli haikea mieli koska siitä oppi jo nauttimaan. Joka ilta oli isosten järjestämää iltaohjelmaa, siellä he esittivät sketsejä ja he pitivät erilaisia leikkejä ja kilpailuja, se oli yleensä päivän kohokohta koska siellä sai nauraa sydämensä kyllyydestä. Päivän päätteeksi oli iltahartaus joka oli rauhoittava ja tunteikas hetki. Kaikki istuivat hiljaa ja muutamat kynttilät valaisivat huonetta. Siellä kerrottiin koskettavia tarinoita, luettiin raamatusta ja soitettiin joku kaunis laulu. Lopuksi lausuttiin Isä Meidän rukous. Leirillä oli myös muutamia ulkoläksyjä jotka piti opetella ulkoa ja suorittaa isosille. Kun ne sai hoidettua, oli hyvä mieli. Se oli oikeastaan aika hauskaa että oli pieniä haasteita.

Riparin viimeisenä iltana pakkailessa ajattelin että on ihan kiva päästä kotiin, mutta kun lähdön aika koitti olo tuli yhä haikeammaksi. Olisin halunnut jäädä sinne vielä toiseksi viikoksi, mutta minun piti kohdata todellisuus kohta olisi konfirmaatio edessä. Konfirmaatio meni hyvin, se oli hieno tilaisuus, mutta minua jännitti hirveästi. Siunaaminen oli koskettava hetki ja ehtoollinen oli uusi elämys. Pappi puhui mielestäni todella kauniisti leiristä ja elämästä.

Ripariviikko oli elämäni hauskin viikko, nauroin varmasti tuon viikon aikana enemmän kuin koko elämäni aikana. Isoset olivat aivan mahtavia ja ihania, ilman heitä ei olisi ollut yhtä hauskaa, he tavallaan loivat sen tunnelman. Isosia minun tuli ikävä kun leiri loppui. Tuo viikko muutti minua ihmisenä ja kasvoin henkisesti. Sain myös pysyviä ystäviä joihin varmasti aion pitää yhteyttä jatkossakin. Tämä oli tähän asti yksi elämäni parhaista kokemuksista. Seuraava haasteeni on isoskoulutus.

Ida Keskinen